Videopeliaiheiset keräilykortit

Suomessa on tietääkseni julkaistu yksi ainoa peliaiheinen keräilykorttisarja, nimittäin Nintendon tarra/vinkki sarja. Virallista nimeä en enää muista mutta sarja on lokalisoitu amerikkalaisesta "Nintendo Game Pack" (Topps, 1989) sarjasta. Todennäköisesti sarja julkaistiin samalla nimellä myös suomessa (Jos sinulta sattuu löytymään korttien käärepaperi tai itse kortteja niin otappa yhteyttä). Suomessa oli myynnissä tarrakortteja joiden takana oli vinkkejä Nintendo peleihin sekä suomeksi- että ruotsiksi. Kortit siis julkaistiin identtisinä sekä Suomessa että Ruotsissa.

Alkuperäisessä sarjassa oli tarrojen lisäksi eräänlaisia raaputuspelikortteja, yhteensä koko sarjaan kuuluu 93 (60 + 33) erilaista korttia. Suomalaisessa versiossa oli 64 kappaletta pelkkiä tarroja. Raaputuskortit jätettiin ilmeisesti pois ihan siitä syystä että suomessa tällaisten suosio ei ollut läheskään yhtä suurta kuin USA:ssa ja lisäksi korttien käännöstyö olisi vaatinut paljon vaivaa. Toisaalta taas saimme lähes tuplamäärän tarroja ja useita ei koskaan USA:n markkinoillä nähty.

Sen tarkemmin en julkaisusta muista kuin että suomalainen sarja tuli myyntiin joskus 90-luvun alussa. Sain jo tuolloin kerättyä lähes koko sarjan ja puuttuneet kortit onnistuin löytämään 2005 loppupuolella. Tästä sitten lähti innostus hankkia muitakin (amerikkalaisia) korttisarjoja. Allä olevasta kuvasta näet kaikki suomalaisen sarjan kortit numerojärjestyksessä.

Nintendo Game Pack suomenkielinen tarrasarja

Amerikassa on julkaistu myös monia muita peliaiheisia keräilykorttisarjoja, tässä muutamia (Sarja - valmistaja - vuosi):
Donkey Kong - Topps - 1982
Dragon's Lair - Fleer - 1984
Mortal Kombat- Classic - 1994
Mortal Kombat II - Classic - 1994
Super Mario Bros. - Sky Box - 1993
Ms. Pac-Man - Fleer - 1981
Pac-Man Stickers & Rub-offs - Fleer - 1980
Nintendo Game Pack - Topps - 1989
Sonic the Hedgehog - Topps - 1993
Super Pac-Man - Fleer - 1982
Video City - Topps - 1983
Street Fighter - Upper Deck - 1994
Street Fighter II - Topps - 1993
Zap Pax - Cardz - 1992

Kokoelmastani löytyy mm. Donkey Kong, Nintendo Game Pack, Sonic The Hedgegog, Pac-Man ja Video City sarjat täydellisinä

Kortteja löytyy mm. eBay nettihuutokaupasta. Kokeileppa kopioida ylläolevasta listasta sarjan nimi ja valmistaja eBay:n hakukenttään.

Suomalaisia kortteja kannattaa etsiä Huuto.net nettihuutokaupasta, kirpputoreilta ja tietenkin kysellä kavereilta ja tutuilta. Myöskin Ruotsalaista Tradera nettihuutokauppaa voi kokeilla sillä sarja on tietääkseni naapurimaassa täysin identtinen.

 Kuvia kokoelmani keräilykorteista löytyy oheistavara-sivulta.